6.2.2012

Oulun käräjäoikeuden tuomio 30.6.2008

Käräjäoikeus katsoi syyttäjän ajamasta syytteestä selvitetyksi, että A oli syytekohdissa 1 - 4 syyllistynyt neljään törkeään velallisen petokseen seuraavasti:
- A oli 24.4.2002 toimitetussa ulosottoselvityksessä, hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä, salannut tosiasiallisesti omistavansa a) puolet K:n tilaan kohdistuvasta vuokraoikeudesta ja vuokra-alueelle rakennetuista rakennuksista, b) 26 K Oy:n osaketta, c) Mercedes Benz -merkkisen henkilöauton ja d) kuusi asetta ja kiikarin (syytekohta 1).
- A oli 4.12.2002 ja 3.1.2003 välisenä aikana 6.11.2002 alkaneessa konkurssimenettelyssään hankkiakseen itselleen oikeudetonta taloudellista hyötyä salannut tosiasiallisesti omistavansa syytekohdassa 1 mainitun omaisuuden sekä Mercedes Benz Sprinter 313 CDI -merkkisen pakettiauton (syytekohta 2).
- A oli 6.6.2003 toimitetussa ulosottoselvityksessä hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä salannut tosiasiallisesti omistavansa syytekohdissa 1 ja 2 mainitun omaisuuden sekä lisäksi, että hän oli ollut työsuhteessa N Oy -nimiseen yhtiöön (syytekohta 3).
- A oli 10.6.2003 toimitetussa ulosottoselvityksessä hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä salannut tosiasiallisesti omistavansa syytekohdassa mainitut puolet K:n tilaan kohdistuvasta vuokraoikeudesta ja vuokra-alueelle rakennetuista rakennuksista sekä K Oy:n osakkeet (syytekohta 4).

A oli tavoitellut rikoksellaan huomattavaa taloudellista hyötyä ja rikosta oli pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeinä.

Käräjäoikeus katsoi edelleen selvitetyksi, että A:n puoliso B oli syyllistynyt syytekohdassa 7 avunantoon neljään törkeään velallisen petokseen, koska B oli muun muassa edistänyt A:n syytekohdissa 1 - 4 kuvattuja tekoja ryhtymällä näennäiseen 20.12.2001 päivätyn asiakirjan mukaiseen sopimusositukseen, jossa A luovutti B:lle puolen suuruisen osuuden K:n tilaan kohdistuvasta vuokraoikeudesta ja vuokra-alueelle rakennetuista rakennuksista, vaikka mainitun omaisuuden tosiasiallinen omistusoikeus oli säilynyt A:lla.

Perusteluinaan syytekohdassa 1 käräjäoikeus totesi jo erääntyneiden ja tulossa olevien verovelkojen osoittavan, että A:lla oli ollut motiivi ryhtyä omaisuusjärjestelyihin velkojen maksun välttämiseksi. Tämän puolesta puhui sekin A:n kertomuksesta ilmennyt seikka, että hän oli jättänyt avioerohakemuksen vain muutama viikko sen jälkeen kun hänen yhtiöidensä verotarkastuksesta oli käyty loppukeskustelu, jossa hänelle oli selvinnyt tulossa olevat verojen maksuunpanot.

Koska A ja B olivat sopimusosituksen 20.12.2001 jälkeen tehneet yhdessä ulkomaanmatkan sekä puolin ja toisin auttaneet toisiaan taloudellisesti, A tosin maksaen enimmäkseen kodin menot 16.1.2002 ja 4.11.2002 välisenä aikana, käräjäoikeus katsoi, että A ja B olivat ositussopimuksen jälkeen jatkaneet yhteiselämää.

Sen osalta, oliko B maksanut A:lle sopimusositukseen perustuvia velkojaan, käräjäoikeus totesi B:n kertoneen esitutkinnassa, että hänen kesällä 2002 A:lle maksamakseen väitetty ositussuoritus oli ollut keksitty ja että K Oy:stä nostetuilla rahoilla, jotka hän oli antanut A:lle, oli maksettu B:n lainan korkoja ja lyhennyksiä. A ei ollut myöskään asunut vuokralla toisaalla, vaan puolisoiden yhteisessä kodissa. Asiassa esitetty näyttö osoitti, ettei B ollut maksanut tasinkovelkojaan myöskään lainaamalla äidiltään rahaa, kuten hän oli käräjäoikeudessa väittänyt. Käräjäoikeus katsoi, ettei B:n esittämää syytä esitutkinnassa antamansa kertomuksen muuttamiselle (kuulustelutilanne oli ollut painostava, ja hän oli ajatellut, että esitutkinnassa piti antaa jokin vastaus) voitu pitää uskottavana. Näiden seikkojen ja rahaliikenteestä esitetyn kirjallisen todistelun perusteella käräjäoikeus päätyi siihen johtopäätökseen, että B ei ollut maksanut A:lle sopimusositukseen perustuvia velkojaan.

A:n ja B:n yhteneväisistä kertomuksista oli ilmennyt, että A oli sopimusosituksen 20.12.2001 jälkeen osallistunut osituksessa luovutetun omakotitalon rakennustöihin. Lisäksi A:n ja B:n kertomuksista oli ilmennyt, että A oli 20.12.2001 jälkeen maksanut omakotitalon rakennuskustannuksia. Kertomuksia tuki ulosottomenettelyssä 10.6.2003 tehty yhteenveto A:n ja B:n laskujen suorituksista sekä se, että A oli tilannut ja vastaanottanut rakennustarvikkeita.

Ottaen huomioon asiassa esitetty selvitys B:n tulojen määrästä käräjäoikeus katsoi, että hän ei ollut pystynyt tuloillaan maksamaan asuntolainoja, vaan lainoja oli maksanut ainakin osaksi A.

K:n tilan kaupan rahoittamista koskeva riidaton selvitys huomioon ottaen käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A:n äidin merkitsemät K Oy:n osakkeet oli ainakin osaksi maksettu A:lta peräisin olevilla varoilla. Tätä johtopäätöstä tuki myös se, että A:n äiti oli ulosottomenettelyssä ilmoittanut, että hän ei ollut maksanut nimellään olevia K Oy:n osakkeita.

Omistajanvallan käyttämisen osalta K Oy:ssä käräjäoikeus totesi B:n kertoneen, että A oli muun muassa neuvotellut sopimuksia yhtiön puolesta. A:n äidin saamat osingot olivat palautuneet B:lle ja A:lle, vaikka siitä ei ollutkaan varsinaisesti sovittu. A:n äiti ei ollut käyttänyt päätösvaltaa tai osallistunut yhtiön toimintaan.

Näillä ja lausumillaan muilla perusteilla käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli käyttänyt K Oy:n osakkeisiin liittyvää omistajanvaltaa.

Sen johdosta, että A oli ilmoittanut aseiden olevan rekisteröityinä P:n nimiin, minkä vuoksi A ei ollut niiden omistaja, käräjäoikeus totesi A:n ja P:n yhteneväisistä kertomuksista ilmenevän, ettei P ollut maksanut A:lle mitään ampuma-aseista. Aseet ja kiikari eivät olleet myöskään siirtyneet P:n hallintaan.

Ottaen huomioon sanotut johtopäätökset, eli että A ja B tehtyään 20.12.2001 sopimusosituksen olivat jatkaneet yhteiselämää, B ei ollut maksanut A:lle sopimusositukseen perustuvia velkojaan, A oli osallistunut omakotitalon rakennustöihin, maksanut sen rakennuskustannuksia ja käyttänyt varojaan talon rakentamista varten otetun lainan maksamiseen, A:n äidin merkitsemät K Oy:n osakkeet oli maksettu ainakin osaksi A:lta peräisin olevilla varoilla, A oli käyttänyt K Oy:n osakkeisiin liittyvää omistajanvaltaa, P ei ollut maksanut A:lle mitään teonkuvauksessa mainituista ampuma-aseista eivätkä aseet ja kiikari olleet siirtyneet P:n hallintaan, käräjäoikeus katsoi näytetyksi, että osapuolet eivät olleet käyttäytyneet siten kuin omaisuuden siirrot A:lta muille olisi tarkoitettu todellisiksi. A:lla oli edellä kerrotulla tavalla ollut motiivi ryhtyä omaisuusjärjestelyihin velkojen maksun välttämiseksi. A ei järkevästi toimien olisi aviovarallisuussuhteen purkamisen jälkeen käyttänyt varojaan B:n omistaman kiinteistön rakentamiseen ja lainanhoitokustannuksiin, ellei hän olisi B:n ohella omaisuuden todellinen omistaja.

Käräjäoikeus katsoi lausumillaan perusteilla lisäksi selvitetyksi, että syytekohdassa 2 tarkoitettu auto oli ollut tosiasiallisesti A:n hallinnassa ja omistuksessa, vaikka P oli ilmoitettu sen ostajaksi ja että A oli tahallaan ulosottoselvityksessä salannut syytekohdassa 3 mainitun työsuhteen.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n neljästä törkeästä velallisen petoksesta ja hänen syykseen samalla luetuista muista rikoksista ehdottomaan vankeusrangaistukseen ja B:n avunannosta neljään törkeään velallisen petokseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Anne Niemi ja lautamiehet.

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 4.9.2009

A ja B valittivat hovioikeuteen.

Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden perustelut motiivin osalta. Mitä tuli kysymykseen A:n ja B:n käyttäytymisestä osituksen jälkeen, hovioikeus lausui, että heidän välillään oli ollut riitaisuuksia. Nämä riitaisuudet olivat ajoittuneet vuosiin 2001 ja 2002. A oli vuokrannut 31.12.2001 asunnon muualta. Todistajien kertomusten perusteella A:n oli myös näytetty yöpyneen sanotussa asunnossa. Todistajien kertomuksista kuitenkin ilmeni, että heidän A:n yöpymisestä tekemänsä havainnot liittyivät pääosin tilanteisiin, joissa A oli ollut ravintolaillan jälkeen humalassa.

Hovioikeus katsoi, että ositussopimuksen tekemisen jälkeen A oli enimmäkseen maksanut 16.1.2002 ja 13.3.2003 välisenä aikana hänen ja B:n yhteisen kodin menoja. A oli kertomansa mukaan hankkinut rakennustarvikkeita, koska hänellä oli ollut suhteita tarvikkeiden toimittajiin ja hän oli saanut tämän vuoksi alennuksia. B oli myöhemmin korvannut hänelle tarvikkeiden hankkimisesta aiheutuneet kustannukset. Hovioikeus totesi, ettei B:n kuitenkaan ollut näytetty maksaneen samassa suhteessa A:n menoja eikä muutenkaan hyvittäneen A:lle tämän hänen hyväkseen tekemiä rakennustarvikehankintoja ja muita suorituksia. Huomioon ottaen, että A:n ja B:n tarkoituksena oli ollut osituksella purkaa puolisoiden välinen aviovarallisuussuhde, he eivät olleet käyttäytyneet sillä tavoin kuin ositussopimus olisi edellyttänyt. Tämä oli kuitenkin voinut johtua A:n ja B:n väittämällä tavalla heidän väliensä parantumisesta. Tältä osin oli kuitenkin kiinnitettävä huomiota B:n 9.6.2003 antamaan esitutkintakertomukseen. B oli tuolloin kertonut, että avioeron hakemisella, sitä seuranneella osituksella ja tasingon maksuun liittyvillä keinotekoisilla järjestelyillä oli ollut tarkoitus välttää varojen joutumista A:n konkurssipesälle.

Hovioikeus totesi B:n väittäneen, että kuulustelutilanne oli ollut painostava ja että hän oli murtunut kuulustelussa henkisesti ja tämän vuoksi muuttanut aikaisemmin asiassa antamaansa kertomusta. B:n lääkärinlausunnot ja todistajan havainnot B:n tilasta pidätyksen päättymistä seuraavana päivänä tukivat B:n väitettä. Toisaalta kaksi muuta todistajaa oli myös tehnyt havaintoja B:n tilasta heti pidätyksen päättymistä seuraavana päivänä. Heistä kumpikaan ei ollut havainnut B:n henkisessä tilassa mitään poikkeavaa. Tällä ja muutoin käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla hovioikeus katsoi kuten käräjäoikeuskin, että B:n esittämä syy esitutkintakertomuksensa muuttamiselle ei ollut uskottava.

Hovioikeus totesi lisäksi, että A ja B olivat vedonneet myös siihen, että A:lla ei ollut ollut velvollisuutta myötävaikuttaa oman syyllisyytensä selvittämiseen.

Hovioikeus katsoi, että A oli ilman varaumia antanut häneltä pyydetyt ulosottoselvitykset ja vahvistanut pesäluettelon oikeaksi. Hän oli siten ulosottoselvityksissä ja konkurssimenettelyssä salannut syytteessä kerrotun omaisuuden. Asiassa ei siten ollut kysymys A:n oikeudesta olla myötävaikuttamatta oman rikoksensa selvittämiseen, vaan siitä, että hän oli tahallaan salannut kerrotun omaisuuden.

Näillä ja muutoin käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla hovioikeus katsoi A:n syyllistyneen hänen syykseen luettuihin neljään törkeään velallisen petokseen ja B:n ryhtyneen käräjäoikeuden tuomiossa kerrottuun näennäiseen ositukseen ja tällä menettelyllään syyllistyneen avunantoon näihin rikoksiin.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Helinä Haataja, Tapio Alkula ja Heikki Juntunen.

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. Syyttäjä on vaatinut A:n tuomitsemista rangaistukseen, paitsi muusta, syytekohdissa 1 - 4 neljästä törkeästä velallisen petoksesta seuraavien teonkuvausten perusteella:
- A oli 24.4.2002 toimitetussa ulosottoselvityksessä hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä salannut tosiasiallisesti omistavansa a) puolet K:n tilaan 4:130 kohdistuvasta vuokraoikeudesta ja vuokra-alueelle rakennetuista rakennuksista, b) 26 K Oy:n osaketta, c) Mercedes Benz -merkkisen henkilöauton ja d) kuusi asetta ja kiikarin (syytekohta 1).
- A oli 4.12.2002 ja 3.1.2003 välisenä aikana 6.11.2002 alkaneessa konkurssimenettelyssään hankkiakseen itselleen oikeudetonta taloudellista hyötyä salannut tosiasiallisesti omistavansa syytekohdassa 1 mainitun omaisuuden ja lisäksi Mercedes Benz Sprinter 313 CDI -merkkisen pakettiauton (syytekohta 2).
- A oli 6.6.2003 toimitetussa ulosottoselvityksessä hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä salannut tosiasiallisesti omistavansa syytekohdissa 1 ja 2 mainitun omaisuuden sekä sen, että hän oli ollut työsuhteessa N Oy -nimiseen yhtiöön (syytekohta 3).
- A oli 10.6.2003 toimitetussa ulosottoselvityksessä hankkiakseen itselleen tai toiselle taloudellista hyötyä salannut tosiasiallisesti omistavansa syytekohdassa 1 mainitut puolet K:n tilan vuokraoikeudesta ja tilalla olevista rakennuksista sekä K Oy:n osakkeet (syytekohta 4).

2. Syytteen mukaan A oli tavoitellut rikoksillaan huomattavaa taloudellista hyötyä ja rikoksia oli pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeinä.

3. Syyttäjä on vaatinut B:n tuomitsemista rangaistukseen syytekohdassa 7 avunannosta neljään törkeään velallisen petokseen muun ohella sillä perusteella, että B oli edistänyt A:n edellä syytekohdissa 1 - 4 kuvattuja tekoja ryhtymällä näennäiseen, 20.12.2001 päivätyn asiakirjan mukaiseen sopimusositukseen, jossa A luovutti B:lle puolet K:n tilaan 4:130 kohdistuvasta vuokraoikeudesta ja tilalle rakennetuista rakennuksista, vaikka mainitun omaisuuden tosiasiallinen omistusoikeus oli säilynyt A:lla.

4. A ja B ovat asiassa vedonneet siihen, että B oli saanut heidän 20.12.2001 solmimansa ositussopimuksen perusteella omistukseensa A:n omistaman osuuden eli puolet K:n tilaan kohdistuvasta vuokraoikeudesta ja vuokra-alueella olevista rakennuksista. Vuokraoikeuden ja rakennusten omistusoikeus kuului siten kokonaan B:lle. Tämän väitteen johdosta alemmat oikeudet ovat katsoneet, että kysymys oli ollut näennäisestä oikeustoimesta ja että A oli edelleen mainitun omaisuuden tosiasiallinen omistaja.

5. Hovioikeus on katsonut A:n menetelleen syytekohdissa 1 - 4 kuvatulla tavalla ja syyllistyneen näin neljään törkeään velallisen petokseen. Hovioikeus on tuominnut hänet näistä rikoksista ja hänen syykseen myös luetuista kolmesta törkeästä velallisen epärehellisyydestä, kahdesta kirjanpitorikoksesta ja törkeästä veropetoksesta yhteiseen kahden vuoden yhdeksän kuukauden vankeusrangaistukseen.

6. Hovioikeus on katsonut B:n syyllistyneen edellä kohdassa 3 kuvattuun menettelyyn ja tuominnut hänet avunannosta neljään törkeään velallisen petokseen yhteiseen seitsemän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

7. Lisäksi A ja B on velvoitettu suorittamaan vahingonkorvausta Verohallinnolle ja A:n konkurssipesälle.

8. A on valituksessaan Korkeimmassa oikeudessa kiistänyt syytteen syytekohtien 1 - 4 osalta. A on vedonnut myös siihen, että hänellä oli ollut oikeus olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen. Hänellä ei siten ollut ollut velvollisuutta ilmoittaa syytteessä mainittua omaisuutta syytekohdassa 1 tarkoitetussa ulosottoselvityksessä 24.4.2002, koska hän omaisuuden ilmoittaessaan olisi samalla ilmoittanut syyllistyneensä velallisen epärehellisyyteen. Syytekohdissa 2 - 4 mainituissa tilaisuuksissa hänellä ei ollut ollut velvollisuutta ilmoittaa mitään omaisuutta, koska hän olisi tällöin myöntänyt syyllistyneensä syytekohdassa 1 johonkin rikokseen.

9. B on valituksessaan Korkeimmassa oikeudessa kiistänyt syytteen ja vedonnut myös A:n oikeuteen olla ilmoittamatta itsekriminointisuojan perusteella omaisuutta. Koska A ei näin ollen ollut voinut syyllistyä rikokseen, ei B:kään ollut voinut syyllistyä hänen syykseen luettuun avunantorikokseen. B on myös katsonut, että hovioikeus oli arvioinut näytön väärin. B ei ollut hovioikeuden pääkäsittelyssä muuttanut esitutkinnassa antamaansa kertomusta, vaan hän oli ensin esitutkinnassa kertonut kuten pääkäsittelyssä, mutta oli kuulustelussa 9.6.2003 painostuksen johdosta ja päästäkseen vapaaksi allekirjoittanut kertomakseen sen, mitä poliisi oli halunnut.

10. Hovioikeuden tuomion sekä A:n ja B:n valitusten perusteella kysymys on ensinnäkin siitä, onko asiassa näytetty A:n syytekohdissa 1 - 4 ja B:n syytekohdassa 7 syyllistyneen heidän syykseen luettuihin rikoksiin. K:n tilaan kohdistuvan vuokraoikeuden ja vuokra-alueella olevien rakennusten osalta keskeistä on sen arvioiminen, onko A:n ja B:n välistä ositussopimusta pidettävä näennäisenä. Edelleen asiassa on ratkaistavana kysymys siitä, olisiko A syytekohdissa 1 - 4 myötävaikuttanut rikosta koskevan oman syyllisyytensä selvittämiseen, mikäli hän olisi syytekohdissa mainituissa menettelyissä ilmoittanut sen omaisuuden, jonka ilmoittamatta jättäminen on luettu hänen syykseen törkeänä velallisen petoksena. Siinä tapauksessa, että A:n ei itsekriminointisuojan johdosta voida katsoa syyllistyneen rikoksena rangaistavaan tekoon, ratkaistavana on vielä se kysymys, mikä vaikutus tällä on B:tä koskevassa syyllisyysarvioinnissa.

Ositussopimus

11. A ja B ovat yhdessä omistaneet K:n tilaan kohdistuvan vuokraoikeuden ja vuokra-alueella olevat rakennukset siten, että kummankin omistusosuus on ollut puolet. Vuokra-alueella sijaitsee heidän yhteisenä asuntonaan käyttämänsä omakotitalo.

12. A ja B ovat avioerohakemuksen tehtyään solmineet 20.12.2001 ositussopimuksen. Sen mukaan B on saanut yksin omistukseensa K:n tilaan kohdistuvan vuokraoikeuden ja vuokra-alueella olevat rakennukset. B:n vastattavaksi on jäänyt 720 000 markan (121 095,30 euron) määräinen asuntolaina ja hän on sitoutunut maksamaan A:lle mainitun omaisuuden lunastamisesta 140 000 markkaa (23 546,31 euroa) ja tasinkona 100 000 markkaa (16 818,79 euroa) siten, että hänen tuli maksaa nämä määrät A:lle 11 vuoden aikana ilman korkoa.

(Korkeimman oikeuden tuomion kohdat 13 - 19 eivät sisälly selosteeseen.)

Onko ositussopimus ollut näennäinen oikeustoimi

20. A ja B ovat asuneet yhdessä vuodesta 1998 alkaen ja he ovat solmineet avioliiton kesällä 2001. He ovat 19.11.2001 jättäneet oikeuteen avioerohakemuksen, jonka käsittely on kuitenkin jäänyt sillensä harkinta-ajan kuluttua umpeen.

21. A ja B ovat Korkeimmassa oikeudessa kertoneet, että B oli halunnut avioeron A:n alkoholin liiallisen käytön ja uskottomuuden vuoksi. Heidän mukaansa A oli muuttanut vuodenvaihteessa 2001 - 2002 asumaan rivitaloasuntoon, jonka hän oli vuokrannut. Puolisoiden välit olivat kuitenkin parantuneet vähitellen, ja A oli muuttanut takaisin puolisoiden yhteiseen asuntoon talvella 2003.

22. Sen lisäksi, mitä A ja B ovat Korkeimmassa oikeudessa kertoneet puolisoiden välien rikkoutumisesta ja A:n erillään asumisesta, asiassa on esitetty näistä seikoista alemmissa oikeuksissa muutakin henkilötodistelua, joka on kirjattu niiden tuomioihin. Korkein oikeus toteaa, ettei asiassa ole riitautettu alemmissa oikeuksissa kuulusteltujen henkilöiden kertomuksia siltä osin kuin he ovat kertoneet mainittuja seikkoja koskeneista havainnoistaan.

23. Asiassa esitetty henkilötodistelu tukee jossakin määrin näkemystä, että A ja B ovat välien rikkoutumisen vuoksi tähdänneet avioeroon ja aviovarallisuuden lopulliseen jakamiseen. Toisaalta myös A:n ja B:n kertomuksista on käynyt ilmi, että A oli vuodenvaihteen 2001 - 2002 jälkeenkin varsin usein oleskellut puolisoiden yhteisessä asunnossa. He ovat tehneet yhteisen lomamatkan Thaimaahan hyvin pian sen jälkeen, kun ositussopimus oli solmittu. A on ainakin pääosin maksanut matkan. Tämä yhdessä tehty lomamatka viittaa osaltaan siihen, ettei puolisoiden ero ole ollut todellinen. Tällaista päätelmää tukee myös se seikka, että A:n aikaisemmasta avioliitosta oleva alaikäinen poika on A:n ilmoitetun poismuuttamisen jälkeenkin jatkuvasti niinä viikkoina, jolloin hänen asumisestaan vastasi A, asunut B:n nimiin jääneessä asuintalossa.

24. Ositussopimuksen osalta Korkein oikeus katsoo, että B:n ositussopimuksen mukainen pitkäaikainen ja koroton maksuvelvollisuus on ollut A:n kannalta taloudellisesti niin epäedullinen, että ositussopimus jo sellaisenaan antaa vahvan aiheen epäillä puolisoiden omaisuusjärjestelyn todellista luonnetta. Ositussopimuksen mukaan puolisoiden arvokkain yksittäinen omaisuuserä on siirtynyt vain noin puolen vuoden avioliiton jälkeen B:n omistukseen, kun taas A:n mahdollisuudet saada ositussopimuksen mukaiset suoritukset ovat olleet pitkän maksuajan sekä B:n tulojen ja taloudellisten olojen perusteella ilmeisen epävarmat.

25. Siltä osin kuin kysymys on A:n B:n hyväksi suorittamista maksuista ja osallistumisesta erilaisiin kustannuksiin, ei heidän kertomuksistaan Korkeimmassa oikeudessa ole ilmennyt uusia tietoja verrattuna siihen, mitä he ovat kertoneet alemmissa oikeuksissa. B on kertonut maksaneensa tasinkoa käteisenä 23 350 euroa K Oy:stä nostamillaan varoilla ja huolehtineensa asuntolainaan liittyneistä maksuista. B oli lainannut maksujen suorittamiseen varoja vanhemmiltaan. A on kertonut rakennustarvikkeiden maksujen selittyvän sillä, että hän oli asiakassuhteidensa perusteella voinut saada tarvikkeista alennuksia, joten hän oli vain tässä tarkoituksessa huolehtinut hankinnoista niiden maksamisesta lopullisesti vastanneen B:n puolesta.

26. Erityisesti B:n tuloista sekä asuntolainan hoitokuluista ja lyhennyksistä esitetyt kirjalliset todisteet osoittavat, ettei B:llä ole ollut tosiasiallisia taloudellisia edellytyksiä maksaa ansiotuloillaan elinkustannustensa lisäksi vielä asuntolainaan liittyviä suorituksia eikä ositussopimuksessa tarkoitettuja tasinkovelkaa ja lunastushintaa. Todistelusta ilmeneekin, että A on maksanut alempien oikeuksien tuomioista ilmenevällä tavalla asuntolainaan liittyviä suorituksia ja myös muita B:n maksettavaksi kuuluvia menoja vielä sen jälkeen, kun puolisot olivat kertomansa mukaan muuttaneet erilleen asumaan. A on maksanut myös asuinrakennuksen rakentamiseen liittyviä rakennustarvikkeita, mikä on lisännyt B:lle ositussopimuksen mukaan jääneen omaisuuden arvoa. Pelkästään sen perusteella, että A on kertomansa mukaan hankkinut rakennustarvikkeita vain saamiensa alennusten vuoksi, ei voida päätellä, etteivät hänen näistä hankinnoista suorittamansa maksut olisi jääneet lopullisestikin hänen vastattavikseen.

27. Mitä tulee B:n väitteeseen, että hän olisi maksanut A:lle tasinkovelasta 23 350 euroa, Korkein oikeus toteaa, että B on käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevällä tavalla esitutkinnassa kertonut A:n maksaneen B:ltä saamallaan suorituksella tämän asuntovelan lyhennyksiä ja velkaan liittyviä muita suorituksia. B on edelleen väittänyt saaneensa äidiltään lainaksi 12 000 euroa tasinkovelan maksamiseen. Tämä väite on tässä oikeudenkäynnissä osoitettu vääräksi. Vielä B on esitutkinnassa ensin kertonut maksaneensa kesällä 2002 A:lle tasinkovelkaa 5 000 euroa, mutta sittemmin tunnustanut tämänkin kertomuksen olevan väärä. Myös nämä seikat osoittavat, ettei B:llä tosiasiassa ole ollut sellaisia varoja, joilla hän olisi kyennyt maksamaan ositussopimuksessa vastattavakseen ottamia suorituksia.

28. Korkein oikeus toteaa edelleen oikeudenkäyntiaineistoon kuuluvista esitutkintakertomuksista ilmenevän, että B oli ensin kertonut A:n muuttaneen pois puolisoiden yhteisestä asuintalosta, mutta myöhemmin, ettei A todellisuudessa ollut muuttanut asumaan erilleen, vaikkakin tämä oli ollut ”poissa kotoa omilla reissuillaan”. B on myös kertonut koko varallisuusjärjestelyn olleen näennäinen. A:n ja B:n mukaan heitä oli kuulusteluissa painostettu ja kertomukset oli kirjattu siten, etteivät kirjaukset vastanneet heidän tarkoitustaan. B oli lausumansa mukaan esitutkinnassa kertonut edellä mainitulla tavalla päästäkseen huonon terveydentilansa takia pidätystiloista vapaaksi. Kuulustelukertomusten yksityiskohtainen sisältö ja B:n terveydentilasta esitetty selvitys eivät kuitenkaan tue näitä A:n ja B:n väitteitä esitutkintakertomusten sisältöön vaikuttaneista syistä.

29. Korkein oikeus toteaa yhteenvetona, että jo A:n ja B:n kertomuksista on ilmennyt seikkoja, jotka horjuttavat vahvasti heidän väitettään välien rikkoutumisen ja erillään asumisen pysyvyydestä. Tällaisina seikkoina voidaan mainita erityisesti A:n varsin usein tapahtunut oleskelu yhteisessä asuintalossa, hänen osallistumisensa B:n kotitalousmenojen ja muiden tämän vastattavina olleiden menojen suorittamiseen, puolisoiden yhteinen pitkähkö lomamatka ja A:n pojan asuminen asuintalossa. Vaikka asiassa onkin esitetty näyttöä siitä, että A on yöpynyt myös vuokraamassaan rivitaloasunnossa, ei tämä näyttö ole riittävä osoittamaan, että kysymys olisi ollut todellisesta puolisoiden omaisuuden lopulliseen jakamiseen johtaneesta välien rikkoutumisesta.

30. Sen puolesta, ettei ositussopimuksella ole tarkoitettu puolisoiden varallisuuden todellista jakamista, puhuu ennen kaikkea B:n taloudellisista oloista esitetty selvitys, joka edellä kerrotuin tavoin osoittaa, ettei hänellä ole ollut mahdollisuuksia selviytyä ositussopimuksen mukaisista velvoitteista. Asiassa on lisäksi näytetty, että niitäkään suorituksia, jotka B on väittänyt tehneensä A:lle, ei ole todellisuudessa tapahtunut. Ositussopimukseen sisältynyt B:n maksuvelvollisuus on siten ollut epärealistinen eikä sopimusta ole myöskään todellisuudessa noudatettu. Suorituksia koskevien väitteiden perättömyys on vahva osoitus siitä, etteivät A:n ja B:n ositussopimusta koskevat kertomukset ole uskottavia.

31. A:lla ja B:llä on myös ollut motiivi ryhtyä omaisuusjärjestelyyn tiedossa olleiden A:n verovelkojen johdosta. Avioerohakemus on jätetty vain muutama viikko sen jälkeen, kun A:n yhtiöiden verotarkastuksen perusteella A:lle, jolla oli edeltäneinä vuosina ollut erittäin suuret tulot, oli selvinnyt, että hänelle oli tulossa raskas verojen maksuvelvollisuus. Ositussopimuksen sisältö osoittaa, että B on kiistämisestään huolimatta ollut tietoinen A:n veroveloista.

32. Tämän lisäksi B on esitutkinnassa selvästi kertonut siitä, mikä oli ollut ositussopimuksen todellinen tarkoitus, eli A:n varallisuuden saaminen velkojien ulottumattomiin. B ei ole kyennyt esittämään uskottavaa syytä kertomustensa muuttumiselle asian eri vaiheissa.

33. Korkein oikeus toteaa, että edellä perusteluista ilmenevät lausumat siitä, mitä B oli esitutkinnassa kertonut, koskevat 9.6.2003 toimitettua kuulustelua. Sanotussa kuulustelussa hänellä ei ole ollut avustajaa. Sitä vastoin edellisenä päivänä toimitetussa kuulustelussa avustaja on ollut osan aikaa paikalla. Asiassa ei kuitenkaan mikään seikka viittaa siihen, että B ei olisi saanut avustajaa myös kuulusteluun 9.6.2003, jos hän olisi halunnut avustajan paikalle. Jälkeenpäin B on itse arvostellut nimenomaan 8.6.2003 toimitettua kuulustelua. Kuulustelun 9.6.2003 osalta hän on valituksessaan vedonnut kylläkin painostukseen, mutta ennen kaikkea hän on vedonnut terveydellisiin syihin. Korkeimmassa oikeudessa hän on kertonut, että hänen 9.6.2003 saamassaan pillerissä oli ollut huumaavaa ainetta, joka oli saanut hänet puhumaan vastoin tarkoitustaan. Tätä B:n väitettä ei jo esitutkintakertomuksen yksityiskohtaisuuden ja johdonmukaisuuden vuoksi voida pitää uskottavana. B ei ole väittänyt, että 9.6.2003 toimitettu kuulustelu olisi ollut muutoin epäasianmukainen. Hänellä on myös ollut tilaisuus esittää kaikissa oikeusasteissa käsityksensä mainitussa kuulustelussa kertomistaan seikoista ja niistä olosuhteista, joissa kertomus oli annettu.

34. Arvioidessaan 9.6.2003 annettuun kertomukseen liittyviä olosuhteita kokonaisuudessaan ja ottaen huomioon Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä (erityisesti Salduz v. Turkki 27.11.2008) esiin tuodut perusteet, Korkein oikeus katsoo, ettei kertomuksen ottaminen oikeudenkäyntiaineistoksi loukkaa B:n oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Korkein oikeus toteaa vielä, ettei kertomus ole myöskään muodostanut pääasiallista näyttöä ositussopimuksen näennäisyydestä, vaan että se on otettu huomioon yhtenä tekijänä arvioitaessa A:n ja B:n kertomusten uskottavuutta.

(Perustelujen kohta 35 ei sisälly selosteeseen.)

36. Edellä mainituilla ja myös alempien oikeuksien tuomioista ilmenevillä perusteilla Korkein oikeus katsoo alempien oikeuksien tavoin, että A:n ja B:n välinen ositussopimus on ollut näennäinen. A on siten ulosotto- ja konkurssimenettelyissä salannut omistamansa osuuden vuokraoikeuteen ja vuokra-alueella oleviin rakennuksiin.

Muiden omaisuuserien ja työsuhteen ilmoittamatta jättäminen

37. A:n syyksi syytekohdissa 1 - 3 on luettu se, että hän oli salannut tosiasiallisesti omistamansa henkilöauton ulosotto- ja konkurssimenettelyissä. Alemmat oikeudet eivät kuitenkaan ole lausuneet, millä perusteilla ne ovat päätyneet tähän johtopäätökseen. Kirjallisista todisteista ilmenee, että auto on ostettu 18.8.1998 B:n nimiin ja sen haltijaksi ajoneuvorekisteriin on merkitty A. Koska auto on ostettu vuosia ennen puheena olevan näennäisen ositussopimuksen tekemistä, ei asiassa ole perusteita tehdä sellaista johtopäätöstä, ettei B:n olisi tarkoitettu omistavan autoa siitäkään huolimatta, että auton kauppahinta on maksettu A:n varoilla. Tämän vuoksi asiassa on jäänyt näyttämättä, että A olisi syytekohdissa 1 - 3 tarkoitetuin tavoin salannut auton ulosotto- ja konkurssimenettelyissä.

38. Muiden syytekohdissa 1 - 3 tarkoitettujen omaisuuserien ja työsuhteen ilmoittamatta jättämisen osalta Korkein oikeus katsoo, ettei A:n valituksen ja alempien oikeuksien tuomioista ilmenevien seikkojen perusteella asiaa ole aihetta arvioida toisin, kuin mihin alemmat oikeudet ovat päätyneet.

Itsekriminointisuoja A:n kannalta

39. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa tarkoitettuihin oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin keskeisiin takeisiin kuuluu, että rikoksesta epäillyllä on oikeus vaieta sellaisista seikoista, jotka voivat aikaansaada häneen kohdistuvan syytteen rikoksesta tai joita voidaan käyttää näyttönä hänen syyllisyydestään rikokseen. Korkein oikeus onkin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen soveltamiskäytäntöön nojautuen katsonut esimerkiksi ratkaisuissaan KKO 2009:80, KKO 2010:49 ja KKO 2011:46, ettei rikoksesta epäilty ole sanotunlaisessa tilanteessa velvollinen myötävaikuttamaan oman syyllisyytensä selvittämiseen.

40. Mainittu periaate ei kuitenkaan tarkoita sitä, että henkilö voisi yleisesti kieltäytyä laissa säädetystä tietojenantovelvollisuudestaan esimerkiksi verotus- tai ulosottomenettelyssä. Korkeimman oikeuden käytännössä onkin katsottu, ettei itsekriminointisuoja tule kysymykseen vielä silloin, kun henkilö ei ole ollut rikoksesta epäillyn asemassa täyttäessään tietojenantovelvollisuuttaan vuosittaisessa veroilmoitusmenettelyssä (KKO 2011:35). Itsekriminointisuoja voi sen sijaan tulla kysymykseen tilanteessa, jossa tietojenantovelvollisuuden täyttäminen saattaisi henkilön syytteen vaaraan aikaisemmasta menettelystä, johon liittyen häneen jo on kohdistettu rikosepäily (KKO 2010:49 ja KKO 2011:46). Kysymys vaitiolo-oikeuden olemassaolosta on ratkaistava tapauskohtaisesti kokonaisharkinnan perusteella. Huomiota on tällöin kiinnitettävä muun muassa epäillyltä vaadittavien tietojen ja esimerkiksi vireillä olevaan rikostutkintaan liittyvien seikkojen asialliseen yhteyteen (KKO 2010:49).

41. Niin kuin hovioikeuden tuomiosta ilmenee, A on tullut tietoiseksi häneen kohdistetuista rikosepäilyistä 6.6.2003, jolloin häntä on kuulusteltu ensimmäisen kerran ja häneen on siten kohdistettu itsekriminointisuojan kannalta ratkaiseva rikosoikeudellinen toimenpide. Asiassa ei ole ilmennyt seikkoja, joiden perusteella voitaisiin katsoa tällaisen toimenpiteen kohdistuneen häneen aikaisemmin. Selvitystä ei ole myöskään siitä, että A olisi ollut epäiltynä muusta sellaisesta rikoksesta, jonka selvittämisen kannalta ulosotto- ja konkurssimenettelyissä annettavilla tiedoilla olisi voinut olla merkitystä. A ei siten ole ollut rikoksesta epäillyn asemassa syyllistyessään syytekohdissa 1 ja 2 mainittuihin tekoihin.

42. Sitä vastoin A on ollut syytekohdissa 3 ja 4 tarkoitetuissa tilaisuuksissa rikoksesta epäillyn asemassa, koska hän on 6.6.2003 tullut tietoiseksi syytekohdissa 1 ja 2 tarkoitetuista rikosepäilyistä. Tämän vuoksi asiassa on vielä arvioitava, onko hän voinut syytekohdissa 3 ja 4 tarkoitettuja tietoja salatessaan sulkea pois sen vaihtoehdon, että hän tietojen antamisella olisi myötävaikuttanut syyllisyytensä selvittämiseen syytekohdissa 1 ja 2 tarkoitetuissa rikosepäilyissä.

43. Korkein oikeus toteaa, että syytekohdissa 3 ja 4 on kysymys samojen omaisuuserien salaamisesta, mistä on kysymys jo syytekohdissa 1 ja 2. Syytekohdassa 3 mainittu työsuhde N Oy:öön ei ole ollut 6.6.2003 esillä. Syytekohdissa 1 ja 2 mainitut omaisuuserät ovat luonteeltaan sellaisia, että niiden omistusjärjestelyissä tapahtuneet muutokset ovat olleet varsin helposti selvitettävissä esimerkiksi eri rekistereistä. Ulosottoselvityksiä annettaessa lainsäädännössä ei vielä ollut ulosottomiestä koskevaa, 1.3.2004 voimaan tullutta ulosottolain 3 luvun 73 §:n (nykyään ulosottokaari) mukaista kieltoa luovuttaa velalliselta saatua tietoa, joka voi saattaa velallisen syytteen vaaraan. Tämän vuoksi A antaessaan ulosottoselvityksissä 6.6.2003 ja 10.6.2003 tietoja ei ole voinut sulkea pois sitä mahdollisuutta, että tietojen antamisella olisi merkitystä häntä koskevan rikosepäilyn tutkinnan kannalta. Hänellä ei siten ole ollut velvollisuutta sanottujen tietojen antamiseen. Näin ollen syytekohdassa 3 tarkoitettua A:n menettelyä ei voida lukea hänen syykseen rikoksena siltä osin kuin syyte on koskenut siinä mainittujen omaisuuserien salaamista, vaan hänen viakseen jää vain työsuhteen salaaminen. Syytekohdan 4 osalta A:n ei voida katsoa syyllistyneen rikokseen.

Itsekriminointisuoja B:n kannalta

44. B:n osalta ratkaistavana on kysymys siitä, rajoittuuko A:ta suojannut vastuuvapausperuste vain häneen vai ulottuvatko sen oikeusvaikutukset myös B:hen, joka on syyllistynyt avunantoon.

45. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2010:41 ottanut kätkemisrikoksen osalta kantaa siihen, mikä vaikutus esirikoksen tekijän itsekriminointisuojalla oli kätkemisrikoksen tekijän rikosvastuuseen. Mainitussa ratkaisussa oli kysymys siitä, että henkilö oli tuomittu rangaistukseen törkeästä kätkemisrikoksesta sillä perusteella, että hän oli erilaisilla toimenpiteillään peittänyt ja häivyttänyt sellaista omaisuutta, joka oli katsottu toisen henkilön törkeällä velallisen petoksella hankkimaksi. Syyte jälkimmäistä henkilöä vastaan oli hylätty itsekriminointisuojan perusteella. Korkein oikeus katsoi, että itsekriminointisuojan vaikutus kohdistui vain törkeästä velallisen petoksesta syytteessä olleeseen henkilöön eikä se vapauttanut kätkijää rangaistusvastuusta.

46. B:n syyksi luetun rikoksen tekoaikana voimassa olleen rikoslain 5 luvun 3 §:n (39/1889) mukaan avunannosta tuomittiin muun muassa se, joka toisen rikosta tehdessä taikka sitä ennen tahallansa neuvolla, toimella tahi kehotuksella edisti tekoa. Voimassa olevan rikoslain 5 luvun 6 §:n mukaan avunannosta tuomitaan se, joka ennen rikosta tai sen aikana neuvoin, toimin tai muilla tavoin tahallaan auttaa toista tahallisen rikoksen tekemisessä. Niin kuin viimeksi mainittua säännöstä koskevasta hallituksen esityksestä ilmenee (HE 44/2002 vp s. 156), rangaistusvastuu edellyttää tietoisuutta tekijän teosta, omasta toiminnasta ja oman toiminnan päätekoa edistävästä merkityksestä. Korkein oikeus toteaa, että rangaistusvastuun edellytyksiä on arvioitu samalla tavalla myös rikoksen tekohetkellä voimassa ollutta avunantosäännöstä tulkittaessa.

47. B on ryhtymällä 20.12.2001 näennäiseen ositussopimukseen tahallaan edistänyt A:n sinänsä tahallisiksi katsottavia tekoja. B on ollut tietoinen A:n taloudellisista vaikeuksista ja siitä, että sanotulla ositussopimuksella pyrittiin estämään A:n velkojia saamasta pakkotäytäntöönpanotoimilla saatavansa perityiksi B:n nimiin siirretystä omaisuudesta. Tähän nähden B:n tahallisuutta ei poista se, että hän ei ole voinut ositussopimusta tehtäessä tietää sitä, milloin ja kuinka monta kertaa A joutuisi pakkotäytäntöönpanotoimen, kuten ulosottoselvityksen kohteeksi.

48. Kuten Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2010:41 on katsottu, itsekriminointisuojan tarkoituksena on suojata rikoksesta epäillyn omaa tahtoa viranomaisten epäasiallista pakottamista vastaan. Tässä tapauksessa itsekriminointisuoja on oikeuttanut A:n olemaan antamatta tietoja, jotka hänen velallisena muutoin olisi tullut antaa. Vaikka A:lla on mainitulla perusteella ollut oikeus vaitioloon omaisuuttaan koskevista tiedoista kahdessa viimeisessä ulosottoselvityksessä, ei ole perusteltua katsoa tästä seuraavan, että myös B vapautuisi rangaistusvastuusta ryhtymisestään kerrottuun avunantotoimeen omaisuuden kätkemiseksi A:n velkojilta. Kuten edellä mainitussa ratkaisussa on katsottu, kysymyksessä on rikoksesta epäiltyä rangaistusseuraamukselta suojaava vastuuvapausperuste, jonka oikeusvaikutukset rajoittuvat vain häneen. Tämän vuoksi B:n rikosvastuun kannalta ei ole merkitystä sillä, että A olisi syytekohdissa 3 ja 4 mainituissa ulosottoselvityksissä voinut myötävaikuttaa oman syyllisyytensä selvittämiseen ilmoittamalla omistavansa puolet K:n tilaan kohdistuvasta vuokraoikeudesta ja vuokra-alueella olevista rakennuksista.

Syyksilukeminen

49. Syytekohdissa 1 ja 2 A on syyllistynyt hovioikeuden hänen syykseen lukemiin omaisuuden salaamisiin ulosottoselvityksessä ja konkurssimenettelyssä lukuun ottamatta Mercedes Benz -merkkistä henkilöautoa. Syytteen hylkääminen mainitun auton osalta ei muuta näiden rikosten törkeysarviointia. Syytekohdassa 3 A:n viaksi jää, että hän on ulosottoselvityksessä 6.6.2003 salannut edellä mainitun työsuhteensa. Muilta osin hänen syykseen ei voida lukea rikosta. Hänen syykseen syytekohdassa 3 jäävää tekoa ei voida pitää kokonaisuutena arvosteltuna törkeänä. Syytekohdassa 4 A ei ole syyllistynyt rikokseen.

50. B:n osalta perusteita syyksilukemisen muuttamiseen ei ole.

Rangaistuksen mittaaminen

51. Rikoslain 6 luvun 4 §:n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen. Rikoslain 7 luvun 5 §:n 2 momentissa säädetään, että yhteistä rangaistusta mitattaessa lähtökohdaksi on otettava siitä rikoksesta tuomittava rangaistus, josta tuomioistuimen harkinnan mukaan olisi tuleva ankarin rangaistus, sekä mitattava rikoksista yhteinen rangaistus siten, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa myös rikosten lukumäärään, vakavuuteen ja keskinäiseen yhteyteen.

52. Ottaen huomion edellä mainitut rangaistuksen mittaamista koskevat periaatteet ja se, että A:n syyksi luetaan syytekohtien 1 - 4 osalta alempien oikeuksien syyksilukemien neljän törkeän velallisen petoksen asemesta kaksi törkeää velallisen petosta ja velallisen petos, oikeudenmukainen yhteinen rangaistus hänen osaltaan näistä ja alempien oikeuksien syyksi lukemista muista rikoksista on lähtökohtaisesti kaksi vuotta kuusi kuukautta vankeutta. Huomioon ottaen oikeudenkäynnin kesto, tässä tapauksessa yli kahdeksan ja puoli vuotta, A on kuitenkin tuomittava mainittua rangaistusta alempaan rangaistukseen. Korkein oikeus katsoo tässä tapauksessa, että oikeudenkäynnin keston vaikutus on kahdeksan kuukautta vankeutta, joten A:lle tuomittavan vankeusrangaistuksen pituus on yksi vuosi 10 kuukautta.

53. B:n osalta hovioikeuden tuomitsema seitsemän kuukauden ehdollinen vankeusrangaistus on hänen syyllisyyteensä nähden oikeudenmukainen rangaistus. Myös hänen osaltaan on otettava huomioon oikeudenkäynnin keston vaikutus, joksi Korkein oikeus katsoo kaksi kuukautta vankeutta. B:n ehdollisen vankeusrangaistuksen pituus on siten viisi kuukautta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan seuraavasti:

A:n syyksi luetaan syytekohdissa 1 ja 2 syyte osaksi hyläten törkeä velallisen petos ja syytekohdassa 3 syyte enemmälti hyläten velallisen petos. Syytekohdassa 4 syyte törkeästä velallisen petoksesta hylätään. A tuomitaan hänen syykseen luetuista kaikista rikoksista yhden vuoden 10 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

B tuomitaan viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kati Hidén, Kari Kitunen, Liisa Mansikkamäki, Jukka Sippo ja Pekka Koponen. Esittelijä Kaarlo Hakamies.